Valoa
Mitä jos alkaisit itse kirkasvalolampuksi?

Taiteen edistämispäivän on tarkoitus käydä avointa keskustelua tarpeistamme ja oikeuksistamme taiteeseen sekä tuoda taidetta näkyväksi ja ihmisten luo. Piilo on nähtävissä Lappia-talolla joulukuun 21. päivään saakka. Riikka Vuorenmaa nostaa teoksessaan esille ikiaikaista luontoa, joka on piilossa rapautuvassa betonissa, hilseilevän maalin alla, kosteutena julistepaperissa ja asfaltin murtaen. Ajan hampaan puraisut tulevat esiin hassuina, rumina, viehkoina, outoina ja upeina. Rovaniemellä kuvatut materiaalipinnat heijastuvat Lappia-talon ikkunoihin, joissa ne näkyvät sisälle ja ulos.
Riika Vuorenmaan valo- ja kuvasuunnittelua on koettavissa tänä talvena myös teatterimme musiikkifantasiassa Kumiseva hanki. Riikka on Rovaniemelle kotiutunut freelance-valosuunnittelija ja valmistunut maisteriksi Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun sekä Lapin yliopiston mediakulttuurin koulutusohjelmista. Hän on mukana pohjoisissa esittävän taiteen ryhmissä, esimerkiksi Monitaideyhdistys Pisteen jäsenenä ja Agit-Cirkin tuotantojen vierailijana. Etenkin nykytanssi ja -sirkus ovat hänelle tärkeitä taidemuotoja. Vuorenmaa tekee valosuunnitteluita myös Oulussa ja Helsingissä.
Osallistu sinäkin valaisemalla talvi-Suomi taiteella ja
anna sen näkyä kirkkaasti tyylillä, josta tykkäät. Voit jakaa kokemuksiasi muiden
valaisijoiden kanssa somessa häshtägillä #valoataiteelle.
Kommentit
Lähetä kommentti