Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Riemua rooleista

Kuva
Kuka on näyttelijä Irinan vaatteissa?Kun Rovaniemen Teatterin johtaja Kari Väänänen kutsui Malla Ylijurvan koe-esiintymiseen, tämä arveli saavansa toisenlaisen vastauksen, kuin todellisuudessa kävi. ”Luulin Vänän sanovan kiitos, voit poistua, otamme yhteyttä kuukauden päästä. Hän sanoikin joo, sinä saat roolin. Sen jälkeen meni pari päivää ihmetellessä.”

Kyseessä on klassikkonäytelmä Kolme sisarta ja yksi sen isoimmista rooleista, Irina. Koe-esiintyjä oli nuori nainen, joka oli jo lapsena toivonut Lappia-talon lavalle. Sinne asti hän ei ollut vielä ehtinyt mutta katsomoon kyllä - parhaimmillaan 17 kertaa saman näytelmän takia. Palo näyttelemiseen on vienyt Konttisen kesäteatteriin, Young Artiin, Rovalan nuorisoteatteriin, Lapin ylioppilasteatteriin ja Samperin teatteriin. Niiden lisäksi rooleja on ollut esimerkiksi Hullu, hullumpi, yläaste -sarjassa ja Robinin musiikkivideolla.

Malla työskentelee Kolmessa sisaressa opintojensa ohella. Alana hänellä on viittomakieli ja valmistumisen jälk…