Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Farssi tuo kulisseihin kauhua ja katsojalle iloa

Kuva
Tommi Auvinen ohjaa Ei makseta! -farssia Rovaniemelle. Kun Tommi Auviselta kysyy, montako Dario Fon käsikirjoitusta hän on ohjannut, hänellä ei ole harmainta aavistusta. Talvella 2017 Tommi on ohjaamassa Rovaniemen Teatteriin Fon komediaa Ei makseta! (Non Si Paga! Non Si Paga!), joka on hänelle tuttu näytelmä monella tapaa. Hän on ohjannut farssin Tampereella kahdesti ja on myös kutsuttu paikkaamaan roolia näytelmän esitykseen. Hommaan kuului neljä roolia – poliisin, kersantin, isän ja hautausurakoitsijan. -  Olin aamulla menossa Työväen teatterin harjoituksiin, kun sain kutsun paikkaamaan rooleja Tampereen teatteriin. Olin kolmeen saakka Työväen teatterilla harjoituksissa ja sitten vasta pääsin valmistautumaan esitykseen. Päätin, että opettelen tekstiä kohtausten välissä. En tullut ajatelleeksi, ettei siinä ehdi, koska pitää vaihtaa roolivaatteita. Se oli kauhun paikka. Yritin tulla eri rooleissa eri tavalla lavalle mutta tekeminen kääntyi aina samaksi hahmoksi. Siinä oli hyv