Noitia, susia ja ruumiinmultia

Näin mielikuvissani tunturissa riehuvan vallanhimoisen, ahneen naisen, Reetan, ja hänen vastavoimansa, viisaan tietäjän, jonka nimesin Akmeeliksi. Nimi oli eksoottinen ja tälle hahmolle sopiva. En tiennyt sen nimisen tietäjän olleen ”oikeasti” olemassa ja hänen patsaansa seisovan Sodankylän kunnantalon aulassa. Toinenkin Akmeeli on elänyt, hänen kerrotaan kunnostautuneen taisteluissa vainolaisia vastaan. Mutta minun Akmeelini on täysin oman mielikuvitukseni tuotetta.

Reeta ja Akmeeli käyttäytyvät kuin nykyihmiset. Kaikki tänne ja heti! Minä – minä - minä! He ovat itsekkyydessään tuhoamaisillaan äitimaan, mutta maahiset puuttuivat kilpataisteluun ja maa pelastui. Me tarvitsisimme tällä hetkellä maahisten apua kipeästi ilmaston muutoksen torjunnassa ja maailman hukkuessa saasteisiin.

Draamassani Lapin viimeinen noitarumpukin löysi paikkansa. Se ei olekaan saksalaisessa museossa vaan maahisten kätköissä tunturin alla.

Lapissa riittää todellakin tarinoita! Kuuntelin kerran Lapin Yliopiston tutkijan Elina Helander- Renvallin esitelmää susista. Naama peruslukemilla hän luennoi erittäin kaupunkilaiselle yleisölle, että joskus ammoin nuorukaisten halutessa seikkailuja, he muuttivat itsensä talvella susiksi. Silloin he pääsivät juoksemaan pitkien matkojen päähän – ikään kuin ”matkustelemaan” - ja tekemään mitä lystäsivät. Silloin tällöin oli saatu kaadettua susi, jonka turkin alta löytyi vaatteiden kappaleita – se oli selvästi ollut ihmissusi.

Susien uskottiin olevan noitien apulaisia, siksi ”Kumisevassa hangessakin” sudet ovat noitanaisen, Reetan, tottelevainen armeija. Tässä todellisessa elämässä susillakin pitää olla oikeus elää. Ne pysyvät valitettavasti lihansyöjinä, vaikka kovasti toivoisimme niiden ryhtyvän vegaaneiksi.

Minua kiehtoo myös tarina ihmiskarhuista. Silloin – joskus ammoin – milloin se sitten olikaan – ihmiset saattoivat muuttaa itsensä karhuiksi talven ajaksi. Ei tarvinnut hankkia ruokaa, lämmittää kotaa ja viettää vaivalloista talvielämää vaan sai nukkua mukavasti lämpimässä koko talven! Muumitkin muuten nukkuivat talven ajan massu täynnä havunneulasia.

Paha silmä on yleinen käsite kaikissa kulttuureissa. Lapin korvissa kulkijaa vahtivat kiilusilmät kortot – pahat ajatukset. Oli manalaisia, rauhattomia sieluja, joka eivät viihtyneet haudassa vaan lentää leuhottelivat sinne tänne etsien isäntää. Ihmisen istuskellessa leirinuotiolla hän tunsi kiilusilmien tuijotuksen pimeydestä ja kuuli manalaisten kauhean kahinan. Itse piru tulee juttusille, jos ei osaa oikeita loitsuja.

Öisin Lapin kirkkomailla taisi käydä ennen vanhaan hirmuinen kuhina. Noitakonstien tekijät konttasivat rapsuttamassa hilsettä ruumiin päästä, keräilemässä luun kappaleita ja nyppimässä vainajien hiuksia. Ruumiin mullalla saattoi tehdä kamalia taikoja, jos sitä sekoitti vaikka kahvikupposeen.

Noidat, shamaanit, pirut, manalaiset, velhot ja maahiset täyttivät pääni kunnes olin yli äyräitteni täynnä Lapin taikuuksia. Keskellä yötä kissa pudotti jonkun tavaran lattialle. Yön hiljaisuudessa kolahdus kuulosti kuin katto putoaisi. Heräsin kauhuissani: ” Nyt ne ovat täällä!”. Ketkä ”ne?” Noitavoimat tietenkin! Olin lukenut liikaa Samuli Paulaharjun ”Tunturien yöpuolta”.

Pirkko Arstila

Kumisevan hangen käsikirjoittaja

Fantasiadraama Kumiseva hanki saa ensi-iltansa 13. marraskuuta Rovaniemen Teatterissa. Tutustu tarinaan ja katso esitysajat teatterin verkkosivuilta.