perjantai 21. joulukuuta 2018

Oikean elämän joulupukki rakastaa yhteistyötä teatterin kanssa

Rovaniemi on lempeä kaupunki, ainakin jos huomaa sen, että kaupunki tarjoaa rovaniemeläisille asukastupatoimintaa. Tupa löytyy kauppatorin laidalta. Mitä siellä tapahtuu ja miten teatteri siihen liittyy? Annamme asukastupatyöntekijä Pasi Tarvaisen kertoa.

”Organisoin ruokajakelua. Meidän vapaaehtoiset hakevat ruuat kaupoista ja järjestämme niiden jakelun. Suunnittelen ohjelmaa ja meillä onkin tosi paljon toimintaa. Bingo on ruokajakelun jälkeen suosituin ohjelma. Siinä käy 20–40 ihmistä. Yritän järjestää mahdollisimman paljon kulttuuria, livemusiikkia ja teatteria, koska siitä tykätään. Teemme arvokasta yhteistyötä esiintyjien kanssa.”

Yhteistyö Rovaniemen Teatterin ja asukastuvan kesken käynnistyi muutama vuosi sitten, kun teatterin silloinen yleisötyöntekijä Johanna Virsunen alkoi ohjata tuvalla Luovan kirjoittamisen ryhmää. Kokoontumiset olivat kaikille avoimia ja niihin muotoutui vakioporukka. Osallistujat innostuivat kirjoittamaan näytelmän, ja kun se valmistui, teatterin näyttelijät kävivät esittämässä sen lukudraamana paikan päällä.

Anne Niskanen ohjaa
Tutkimusryhmä ihmeellistä arkea
Kauppatorin asukastuvalla.
Sittemmin teatterin yleisötyöntekijä on vaihtunut ja toiminta jatkunut Anne Niskasen johdolla luovuuden kutittelun merkeissä. Osallistujat saivat valita ryhmälleen nimen, josta tuli Tutkimusryhmä ihmeellinen arki. Ryhmä on edelleen avoin, sen mukaan voi hypätä koska tahansa. Se kokoontuu kerran viikossa monenlaisen leikkisän ja luovuutta herättelevän tekemisen pariin. Viime vuonna osallistujat ideoivat ja järjestivät kännykättömän iltapäivän. Ajatus tempaukselle lähti ryhmän havainnosta, kuinka tärkeää ja piristävää on kokoontua yhteen juttelemaan, tarinoimaan ja tekemään jotain hauskaa yhdessä ilman älylaitteita.

”Johannasta ja Annesta on molemmista tullut hyviä työkavereita ja ystäviä. Se on sellaista korkeakulttuuria, kun näkee ammattilaiset ohjaamassa. Anne antaa ryhmälle erilaisia tehtäviä. Heillä on kirjoitustehtäviä, on esimerkiksi kirjoitettu arjen runoja. Ja on ollut sarjakuvatyö, jonka aiheena oli uni. Meillä on myös kuvataideyhdistys Maahisten kanssa yhteistyötä, heillä on asukastuvalla kuukausittain vaihtuva näyttely. Siinä sattui yksi välikuukausi ja sain sarjakuvista näyttelyn siihen tilalle.”

Asukastuvalla on nähty muitakin teatterilaisia, esimerkiksi vahtimestari, musiikkimies Taneli Laurinolli on käynyt esiintymässä tuvalla ystävänpäivänä. Myös Rovaniemen kaupungin hanke Kunnan pojat on tullut tupalaisille hyväksi tutuksi.

”Kysy vain, kuinka monta kertaa Kunnan pojat on käynyt meillä esiintymässä. Ja aina on tupa täynnä. Rakastan elävää musiikkia ja ennen kaikkea teatteria. Saimme teatterilta lahjoituksena 50 lippua Joulutarinaan. Pääsin itse mukaan ja pystyin samastumaan tarinan Nikolakseen. Olen pyrkinyt tekemään hyvää. Jos ei olisi asiakkaita, en olisi töissä. Haluan jakaa sitä hyvää. Siksi Joulutarina tuntui mahtavalta, saitte minut itkemään kaksi tuntia. Teatteri on yksi parhaimpia yhteistyökumppaneita. Näen, kun asiakkaat osallistuvat ja saavat niin paljon voimaa.”

Asukastuvan tärkeintä antia ovat merkityksellisyyden kokemukset ja yhdessäolo. Tarjolla on joka päivä ainakin juttuseuraa ja pullakahvit. Kaikki palvelut ovat ilmaisia.

”Teen työtä asiakkaiden eteen, tämä on kutsumustyö. Meillä on yli 30.000 kävijää vuodessa ja maailman parhaat asiakkaat. Korvaa niin paljon, kun saa sadalta asiakkaalta positiivista palautetta. Asukastupa poistaa yksinäisyyttä. Ihmiset käyvät meillä viihtymässä ja seurustelemassa. Meillä ei kukaan jää yksin.”


Tämän blogin myötä teatterimme toivottaa hyvää joulua kaikille katsojille ja kumppaneillemme. Kun haluat viimeistellä joulutunnelmasi, käy meillä Joulutarinassa. Musiikkinäytelmä Nikolaksen matkasta hyväntekijäksi ja joulupukiksi on ohjelmistossamme enää 29. joulukuuta saakka. Kurkkaa esityskalenteri verkkosivulta rovaniementeatteri.fi/kalenteri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti