perjantai 3. elokuuta 2018

Ohjaaja Perttu Leinonen: Nyt unelma on toteutumassa


Freelance-teatteriohjaaja Perttu Leinonen näkee vihreää. Tietysti siksi, että tämän blogin ilmestyessä kesä on kukkeimmillaan hänen kotikaupungissaan Helsingissä ja myös siksi, että hän on ohjaamassa Sammakon satumainen elämä -näytelmää Rovaniemen Teatteriin. Näytelmän päähenkilö on kovin vihreä niin ulkoasultaan kuin suhteessa rakastumisen tunteeseenkin. 

- Sammakko on hämmästynyt monesta asiasta, mitä elämä pitää sisällään. Onneksi Sammakko on ratkaisukeskeinen ja urhea ja lähtee päätä pahkaa selvittämään, miten maailma toimii. Suurin seikkailu taitaa kuitenkin olla se, miten omien tunteiden kanssa tulee toimeen, kun sydämessä tuntuu jännältä, Perttu kertoo. 

Rovaniemi ja Perttu Leinonen ovat toisilleen uusia tuttavuuksia. Perttu on tehnyt töitä aiemmin muun muassa Joensuun, Kajaanin ja Jyväskylän kaupunginteattereille sekä lisäksi monille teatteriryhmille. Hänen repertuaarinsa on ollut laaja, käsittäen esimerkiksi seikkailunäytelmä Merten gorillan, punk-musikaalin nimeltä Täynnä elämää tai Jumalat ja sankarit–Antiikin Kreikan tarinoita nuorille -näytelmän, joka on kiertänyt Itä-Suomen kouluja. Sammakon satumainen elämä on toteutumassa Rovaniemen Teatteriin vinttinäyttämölle.

- Olen ohjannut enemmän isolle näyttämölle ja aina haaveillut, että saisi ohjata pienelle. Nyt unelma on toteutumassa. 

Sammakon satumainen elämä pohjautuu hollantilaisen Max Velthuijsin satukirjoihin ja siitä valmistuu pienten lasten ihmettelynäytelmä ja leikkihetki, jossa esiintyjät ja yleisö hämmästelevät maailmaa yhdessä.

- Vaikka esiintyjillä on tarina kerrottavanaan, tavoite on, että heillä on aikaa vastata lasten kysymyksiin. Hetkensä on kuitenkin myös teatterin taialle, jossa lehdet puhkeavat kevään tullen puuhun ja tippuvat pois syksyn saapuessa.

Näytelmän lavastuksen ja puvut on suunnitellut Jyrki Pylväs. Ohjaaja on hänen kanssaan yhteistyössä päätynyt luomaan Sammakolle ja hänen ystävilleen maailman, joka pienieleinen, pehmeä ja ihmeitä täynnä. 

- Kokonaan pehmeän lavastuksen taskuista löytyy pehmeää rekvisiittaa, jolla pienen maiseman vuodenajat vaihtuvat silmien edessä, Perttu kuvaa. 

Esityksen ensi-ilta koittaa syyskuun 1. päivä ja näytöksiä on pitkälle talveen niin Rovaniemellä kuin muuallakin Lapissa. Niiden tavoitteena on antaa lapsikatsojille elämyksiä ja ajatuksia.

- Ennen kaikkea esityksestä on tarkoitus jäädä päälle lempeä, leikkisä maailmankuva, jossa on mahdollista olla urhea, varsinkin silloin kun pitää pyytää apua, Perttu kertoo. 

Sammakon satumainen elämä alkaa Rovaniemen Teatterissa syyskuussa ja Lapin kiertueella lokakuussa. Löydät Rovaniemen esitysajat näytelmän verkkosivulta, klikkaa katsomaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti