Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Sami Rannila vie Lapin lapset aarteenetsintään

Kuva
Laitoin Paten ykköseksi, kertoo Sami Rannila neuvotteluistaan Rovaniemen Teatterin kanssa. Sitä ennen Sami oli saanut kyselyn, haluaisiko hän ohjata koululaisille sopivan esityksen Rovaniemelle ja olisiko hänellä ideoita näytelmästä. Seuraava viesti suuntasi Pate-sarjan kirjoittaja Timo Parvelalle, jolta ohjaaja kysyi lupaa käyttää Paten tarinaa sekä kiinnostusta tehdä dramatisointia itse. Parvelan vastaus sai teatterilaiset hykertelemään ja niin Rovaniemellä lähti toteutumaan ensimmäinen Pate-näytelmä. -Olen lukenut Pate-kirjoja 7-vuotiaalle pojalleni ääneen. En osaa enää lukea lastenkirjoja ilman, että mietin millaisia näytelmiä niistä tulisi. Pate aarresaarella kiinnosti eniten. Patet ovat hyviä kirjoja, eikä niitä ole tehty näytelmiksi. Laitoin Timo Parvelalle muutaman kirjoittamani kohtauksen ja idean kuvituksen käyttämisestä. Parvela tykkäsi jutusta ja kertoi, että tervemenoa vain tekemään. Merkit aarteen löytymiselle ovat hyvät Pate aarresaarella -näytelmän tekijät ovat j

Minna Siitonen johtaa seitsenhenkistä bändiä musikaalin ensi-iltaan

Kuva
Kapellimestari Minna Siitonen pitelee käsissään hyvin luetun näköistä nuottikokoelmaa. Kyse on Myrskyluodon Maijan pianopartituurista.  - Pianopartituurista lähdetään. Siinä on keskeisimmät melodiat, sanat ja perussoinnut. Kirjoitan ne ulos seitsemälle muusikolle. Se on aikaavievää ja mukavaa puuhaa. Sitten me harjoitellaan ja soitetaan livenä. Myrskyluodon Maija sisältää paljon musiikkia isoista kuoroteoksista soololauluihin. Välillä lavalla on biisejä kuorolle ja välillä nais- tai mieskokoonpanoille, mutta suurin osa lauluista on Maijalla. - Tässä esiintyjät laulavat myös kuorona, joten olen tehnyt sovitukset kuorollekin. Kadri Joamets on käynyt opettamassa heitä. Nuorella Maijalla on eniten soololauluja, koska tämä on Maijan tarina kuitenkin. Rovaniemen Teatterin Myrskyluodon Maijan musiikki ei ole samaa kuin tunnetun TV-sarjan vaan se on Matti Puurtisen tekemä musikaalisävellys, joka on alun perin esitetty Tampereella. - Musiikki on kansanmusiikkihenkistä ja kuitenkin t