Pukusuunnittelun salaisuuksia

Kolmen sisaren vaatteet kertovat persoonista

Teatterimme on tehnyt klassikkodraama Kolmesta sisaresta ajattoman tulkinnan. Ajattomuus näkyy myös puvuissa, jotka on suunnitellut Elina Vasko. Pukusuunnittelija on tuonut vaatteisiin viitteitä nykyajasta ja sadan vuoden takaa. ”Menneestä kertovat etiketin mukaan pukeutuminen ja pitkähelmaisten hameiden käyttö. Nykyaika taas näkyy materiaaleissa, leikkauksissa, muodoissa ja yksityiskohdissa.”, Elina selventää.

Näytelmänä Kolme sisarta on yhdistelmä kepeää keskustelua ja melankolista tunteikkuutta, minkä puvustaja on halunnut tuoda esiin esimerkiksi väreissä ja materiaaleissa. Niissä tasapainottelevat keveät ja raskaat elementit. Lisäksi roolihahmojen vaatetuksesta voi lukea persoonallisuutta ja tarinaa. ”Roolihahmon vaatetus kertoo jo ensivaikutelmalta hahmosta kaiken oleellisen. Vaatteet tukevat persoonaa, olemusta ja asenteita sekä tunteita, elämäntapaa ja kehitystä. Ne kertovat samaa draaman kaarta kuin näytelmän tarinakin ja muut visuaaliset osat, esimerkiksi lavastus.”

Samalla tavalla kuin kuka tahansa päivittäin päättää, mitä laittaa päällensä, pukusuunnittelija tekee ratkaisut hahmojen puolesta. Hän huomioi vuodenajan ja tapahtumat sekä hahmon elämäntilanteen ja tuntemukset. Alta voit lukea, miten nykyaika ja mennyt sekä näytelmän tapahtumat ja sisarten persoonat näyttäytyvät kolmen sisaren; Olgan, Mašan ja Irinan vaatteissa. 



Nataša (Paula Miettinen) ja Olga (Helka Periaho)
Olga
Sisarista vanhin, Olga on perheen ja yhteisön vakaa tukipilari. Hänen tyylinsä on yksinkertainen ja hillitty. Hän peittää itsensä vaatteillaan. Sävyt ovat sinisiä, materiaalit raskaita ja linjat selkeitä. Olgalla on näytelmässä kaksi asukokonaisuutta, jotka vaihtuvat vuodenajan mukaan. Olgan persoona ja elämäntilanne säilyvät lähes muuttumattomina ja hänen asunsakin pysyvät samanlaisina. Nykyaikaisia piirteitä niissä ovat yläosan leikkaukset ja hihojen muoto.




Veršinin (Markku Köngäs) ja Maša (Eeva Hautala)
Maša
Keskimmäinen sisar Maša on melankoliaan taipuvainen ja mystinen kaunotar. Hänellä on näytelmässä kaksi eri asukokonaisuutta, joissa näkyvät mielialan ja elämäntilanteen muutokset. Toisaalla Maša on salasuhteen myötä onnellinen, viettelevä ja huoliteltu. Ja toisaalla hän kärsii melankuoliosta, jolloin vaatteet ovat yksinkertaisemmat, peittävämmät ja arkisemmat. Hänen persoonastaan kertovat asujen espanjatar-henkisyys sekä musta väri ja raskaat, koristeelliset materiaalit. Koristeellisuus, muodot ja leikkaukset korostavat naisellisuutta, turhamaisuutta ja tunteikkuutta. Nykyaikaa ovat avoin selkä ja pitsihihat. 


Etualalla Irina (Malla Ylijurva)
Irina
Irina on sisarista nuorin. Hänen asunsa on valkoinen läpi näytelmän. Vaikka Irina muuttuu ja aikuistuu, hänen mielensä kirkkaus ja puhtaus säilyvät. Nuoruuden intoa korostavat vaatteen tyttömäiset muodot; vyöte on runsas ja hihat kuin siivet. Näytelmän aikana Irina kehittyy, aikuistuu ja lähtee töihin, mikä näkyy myös asussa. Vaatteet muuttuvat jakkupukua muistuttaviksi. Nykyaikaisia piirteitä niissä ovat hihojen ja pääntien muoto sekä hihojen pituus.

Olga, Maša ja Irina kuuluvat ylimystöön ja ovat tarkkoja pukeutumisestaan. Heillä on sananen sanottavanaan veljensä vaimon Natašan tyylistä. ”Kultaseni, työ vyö.”, toteaa Olga Natašalle. Vyön ja muun puvustuksen näet Kolmen sisaren esityksissä, jotka jatkuvat Rovaniemen Teatterissa 20. toukokuuta saakka. Klikkaa teatterin nettiin Kolmen sisaren sivulle tutustuaksesi tarinaan ja nähdäksesi esitysajat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutustu Joulutarinan näyttelijälupauksiin (osa 3/4)

Tutustu Joulutarinan näyttelijälupauksiin (osa 2/4)

Elämä on esiintymistä