maanantai 22. kesäkuuta 2015

Iso osa elämää, kertoo Leila Herva

Vapaa-ajallaan urheileva ja arkena te-toimistossa palveleva Leila Herva on harrastanut teatteria lapsuudesta saakka. Ensimmäisenä teatterikokemuksenaan hän muistaa Viulunsoittaja katolla -musikaalin vuodelta 1969. Äiti vei Leilaa katsomoon, jonka jännittävä tunnelma sai hänen kiinnostuksensa heräämään ja säilymään. ”Musiikki ja muu tempaisivat mukaansa.”, Leila kertoo. Kouluaikaan Leilalla oli äidinkielen opettajana Liisa Aunio, jonka mies näyttelijä Orma Aunio kävi ohjaamassa Leilaa koulutovereineen näytelmäkerhossa. Muistoista löytyvät muun muassa kuninkaan rooli ja ohjaajan pitkänokkaiset kengät, jotka naurattivat teinityttöjä. Jännityskerrointa lisäsi se, kun kerho pääsi ohjaajansa myötävaikutuksella esittämään Kiljusen herrasväkeä oikeaan teatteritaloon. 

Vuosien jälkeen Leila on nähnyt Rovaniemen seuraavatkin Viulunsoittajat 1979 ja 2004. Nykyään Leilan teatterikausi alkaa jo ennen kuin näytökset pääsevät käyntiin, kun hän tutustuu tarjontaan mediasta ja avajaisista. ”Kevätkimarat ja Syyssikermät ovat tosi hyviä. Niissä vähän pääsee jyvälle, mitä kausi pitää sisällään.”, Leila kiittää. Hän on mieltynyt lauantain päivänäytöksiin, joissa hän käy yksin tai samanmielisen ystävän kanssa. 

Millaiseksi hänen makunsa on sitten ajan saatossa muotoutunut? ”Olen pääsääntöisesti ollut tyytyväinen kaikkeen. Tykkään musikaaleista ja vakavammastakin teatterista, joka laittaa miettimään. Mutta on myös tärkeää saada nauraa.”, Leila kuvaa. Teatterin suurkuluttajana hän saattaa katsoa mieleiset näytelmät useampaankin kertaan. Sellaisesta on esimerkkinä musiikkinäytelmä Soittokielto. Toinen mieleen jäänyt musiikkinäytelmä on Molli Jori, joka kosketti ja sisälsi omasta lapsuudesta tuttuja lauluja. Myös Leiri maailman laidalla on jäänyt muistiin kuvatessaan osuvasti vankileirin oloja. Tuoreimmista näytelmistä ovat puhutelleet Mielensäpahoittaja ja S.O.S., joka esitti yksinhuoltajan arkea, elämän kriisejä ja 12-vuotiaan näkökulmaa uskottavasti. ”Näytelmässä oli kosketuspintaa. Aihe oli tätä päivää ja saattaisi tapahtua missä päin maata tahansa.”, Leila pohtii. 

Leila Herva kokee teatterin vastapainoksi työlle. ”Saan siitä voimavaroja työtäkin ajatellen. Se auttaa nollaamaan samalla tavalla kuin liikunta.”, hän kertoo ja lisää saavansa myös uusia ajatuksia, joita kerrata jälkeenpäin itsekseen ja teatterituttavien kanssa. Harrastuksena teatteri on hänelle sopivan sosiaalista. ”On kiva, kun näkee erilaisia ihmisiä. Teatteriin on helppo mennä. Kun on tullut henkilökunta tutuksi, sitä tuntee olevansa tervetullut.”, Leila kuvaa. Hän summaa vielä, että teatterilla on hänelle suuri merkitys. ”Se on iso osa elämää, tosi tärkeä. Teatteri on mielestäni eri-ikäisten ja monenlaisten ihmisten kohtaamispaikka. Toivoisin, että ihmiset menisivät rohkeammin katsomaan ja näkisivät mitä on tarjolla.” Otetaanko Leilan vinkistä vaarin? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti