Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Eläimiä rooleissa

Kuva
Lapinkoira Aslan ei kärsi ramppikuumeesta  Teatterialalla on tapana vitsailla, että lemmikit ja lapset varastavat näyttämöllä kaiken huomion. Tänä vuonna on muutama lemmikki päässyt rooliin Rovaniemen Teatterissa ja saanut vastaansa ihmetteleviä huokauksia katsomosta. Teatterin bloggaaja lähti tutustumaan yhteen nelijalkaisista näyttelijöistä, joka hoitaa osaansa Esikoisessa. Hän on Taigahaun Liitävä Lahjapaketti eli Suomen lapinkoira Aslan, jonka omistaja Riitta Ihme kertoo saaneensa kutsun kulisseihin yllätyksenä.  - Yhteydenotto tuli niin yllättäen, etten ehtinyt edes nähdä Esikoista etukäteen. Aslanin kasvattaja Heidi Ranta otti yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko meitä rooli teatterissa. Pidin ajatusta hauskana ja totesin, että miksipä emme kokeilisi.  Heti näytelmän aluksi päähenkilö Jari kertoo tulevana vuonna täyttävänsä kolmetoista sekä saavansa ammattikoululaiselta kuonoon ja joululahjaksi koiranpennun. Viimeinen sana enteilee eläinnäyttelijän ilmestymistä näyttämöll

Valoa

Kuva
Mitä jos alkaisit itse kirkasvalolampuksi?   #valoataiteelle – yksi häshtäg lisää vai tapahtumia oikeassa elämässä? Teatterin bloggaaja lähti tutkimaan asiaa ja löysi häshtägin takaa YK:n, Taiteen edistämiskeskuksen ja Taiteen edistämispäivän. YK on nimennyt vuoden 2015 kansainväliseksi valoon ja valoon perustuvan teknologian vuodeksi ja Taiteen edistämiskeskus taas joulukuun ensimmäisen Taiteen edistämispäiväksi.  Päivän teema on Valoa taiteelle ja se näkyy 14 paikkakunnalla Taiteen edistämiskeskuksen alueilla. Kaikissa niissä syttyy hämärän tullen valotaideteos. Meillä Napapiirillä hämärän tullen tarkoittaa varhaista iltapäivää, kello kolmea, jolloin Lappia-talon ikkunoihin aukeaa Riikka Vuorenmaan teos ”Piilo”.  Taiteen edistämispäivän on tarkoitus käydä avointa keskustelua tarpeistamme ja oikeuksistamme taiteeseen sekä tuoda taidetta näkyväksi ja ihmisten luo. Piilo on nähtävissä Lappia-talolla joulukuun 21. päivään saakka. Riikka Vuorenmaa nostaa teoksessaan esille ikia

Myyttisyys inspiroi musiikkifantasian säveltäjää

Kuva
Kun Kumisevan hangen käsikirjoittaja Pirkko Arstila pyysi Seppo Paroni Paakkunaista säveltämään kirjoituksensa, Paroni kiinnostui ja kertoi olevansa heti valmis, jos voisi käyttää säveltämisessä tunturisaamelaisen joikun tyyppistä melodista ilmaisua. Pirkko antoi vapaat kädet ja musiikkifantasian sävellystyö sai alkaa. Paakkunaisen insirpaation lähteenä nousee yksi nimi vahvasti esille. Se on saamelaistaiteilija Nils-Aslak Valkeapää, jonka kanssa Paroni on tehnyt lähes kolmekymmentä vuotta yhteistyötä. Kokemukset saamelaismusiikista lisättynä käsikirjoituksen sisältämään myyttisyyteen olivat hänen innoittajinaan sävellystyössä.  - Jutasimme Nils-Aslak Valkeapään kanssa 27 vuoden aikana ympäri maailmaa ja Saamenmaata esittäen uutta saamelaista joikua. Pitkillä matkoilla sisäistin korvakuulolla hyvin paljon tunturisaamelaisen joikun olemusta. Nämä elämykset ja libreton sisältämä lappilainen myyttisyys antoivat inspiraatiota Kumisevan sävellystoimintaani. Säveltäjä sai Kumisevan han

Äänimaailma, jota Seitakuro rikastuttaa

Kuva
Seitakuoron Kadri Joamets sai tietää Kumiseva hanki -fantasiadraamasta ensi kertaa kolme vuotta sitten. Hän sai tuntumaa sen musiikista ja tarinasta säveltäjä Seppo ”Paroni” Paakkunaiselta ja vaikuttui kuulemastaan.  -Kansalaisfoorumin Timo Tervo kutsui Seitakuoron Kumisevaan hankeen. Paroni kävi Rovaniemellä mukanaan levy, jossa oli muutamia osia teoksesta. Hän kertoi Pirkko Arstilan tarinan lentävästä noidasta ja haaveilleensa, että Kumiseva hanki esitetään vielä jossain. Se tuntui heti mielettömältä jutulta. Esitys sai kuoron johtajan kiinnostumaan siinä määrin, että tietämättä aikatauluista hän lupasi joukkonsa osallistuvan.  - Vuosi sitten alkoi tuntua, että Kumiseva hanki voisi onnistua. Kerroin kuorolle, että ensi talvena olette teatterilla ja saatte unohtaa iltavapaat. Seitakuoro on käynyt laulamaan Kumisevan hangen sävelmiä jo keväällä 2015, ennen kuin harjoitukset alkoivat Lappia-talossa. Niiden käynnistyttyä kuoro onnistui yllättämään ohjaaja Hannu Frimanin. - Kevää

Koreografin juhla ei ole pelkkää hangella tanssimista

Kuva
Tanssija, koreografi ja tanssiteatteri Studio Solun perustaja Outi Kallas viettää 20-vuotistaiteilijajuhlaansa liikuttamalla. Yksi hänen vuoden projekteistaan on koreografia Kumiseva hanki -fantasiadraamaan. Koreografia on lähtenyt syntymään musiikista ja sanoista. ”Kuvitan äänimaailmaa ja juonimaailmaa. Sain itseni musiikkimaailmaan lukuharjoituksissa, kun näyttelijät lauloivat. Tehtävänä on myös tukea tarinaa, tanssin pitää musiikin lisäksi seurata sanoja.”  Työ on alkanut keskusteluilla ohjaajan ja esityksen visuaalisuuden kanssa. ”Tätä on tehty Hannu Frimanin kanssa. Auttaa paljon, kun puhumme Hannun kanssa samaa kieltä. Koreografiaan vaikuttaa myös se, että puvut ovat olleet valmiina hyvissä ajoin.” Outi paljastaa Kumisevan hangen liikekieleksi kallasmaisuuden tarkoittaen nykytanssia ja maanläheisyyttä. ”Nykytanssipuolelle tämä menee. Liike on voimakasta. Toisaalta vastapainona on hempeitä, rauhallisia kohtauksia.” Koreografi haluaa, että tanssi näkyy. ”Tanssin tarkoitus on

Esikoisen lämpöä, huumoria ja traagisuutta, kirjoittaa Esko Janhunen

Kuva
Tervo ja Janhunen kohtaavat ensi-illassa. Kuva Leena Talvensaari.   Esikoista lukiessani aloin välittömästi nähdä sen näyttämöllä, tasojen nousevan ja laskevan, pyörön pyörivän, valojen vaihtuvan ja näyttelijöiden juoksevan ja puhuvan. Ja ennen kaikkea tunteiden kirjon koko aikaisen ja valtaisan aaltoilun. Ihastuin luettuani Esikoisen lämpöisyyteen. Se on tarina värikkäästä ja iloisesta ja kummallisesta perheestä, jossa toisista välitetään ja huolehditaan. Sanaa rakkaus siellä ei viljellä, mutta se siellä asuu. Tuli mieleen Reko Lundanin loistava Aina joku eksyy, sukutarina täynnä maukkaita persoonia, elämän vääjäämättömiä käänteitä, ihmisten heikkouksia ja vahvuuksia. Ja runsaasti huumoria. Ja traagisuutta. Eli kirja antoi täydet emmeet näytelmään, jossa ihmisiä voi naurattaa ja itkettää. Ja sellaisesta näytelmästä minä pidän. Dramatisoinnin aloitin merkkaamalla ylös kaikki ne paikat ja tapahtumat ja hetket, jotka minua jotenkin pyöräyttivät, naurattivat tai liikuttivat. Te

Noitia, susia ja ruumiinmultia

Kuva
Näin mielikuvissani tunturissa riehuvan vallanhimoisen, ahneen naisen, Reetan, ja hänen vastavoimansa, viisaan tietäjän, jonka nimesin Akmeeliksi. Nimi oli eksoottinen ja tälle hahmolle sopiva. En tiennyt sen nimisen tietäjän olleen ”oikeasti” olemassa ja hänen patsaansa seisovan Sodankylän kunnantalon aulassa. Toinenkin Akmeeli on elänyt, hänen kerrotaan kunnostautuneen taisteluissa vainolaisia vastaan. Mutta minun Akmeelini on täysin oman mielikuvitukseni tuotetta. Reeta ja Akmeeli käyttäytyvät kuin nykyihmiset. Kaikki tänne ja heti! Minä – minä - minä! He ovat itsekkyydessään tuhoamaisillaan äitimaan, mutta maahiset puuttuivat kilpataisteluun ja maa pelastui. Me tarvitsisimme tällä hetkellä maahisten apua kipeästi ilmaston muutoksen torjunnassa ja maailman hukkuessa saasteisiin. Draamassani Lapin viimeinen noitarumpukin löysi paikkansa. Se ei olekaan saksalaisessa museossa vaan maahisten kätköissä tunturin alla. Lapissa riittää todellakin tarinoita! Kuuntelin kerran Lapin Yl

Yhtä monta mielipidettä kuin on katsojaakin

Kuva
Linda ja Karoliina viettivät TET-viikkonsa teatterissa, kävivät esityksissä ja kirjoittivat niistä. Ohesta voit lukea heidän ajatuksiaan Pilipaliprinsessasta. Pilipaliprinsessa on herttainen näytelmä Lili-nimisestä prinsessasta, joka pohtii, millainen on oikea prinsessa. Lili on vauhdikas ja malttamaton lapsi. Hän poikkeaa muista prinsessoista, koska hän on viisaampi kuin perinteiset prinsessat. Hän nimittäin miettii syy- ja seuraussuhteita tarkkaan. Lili on innokas pikkuprinsessa, minkä huomaa puheen nopeudesta. Vauhtia voisi vähän hidastaa kuitenkin säilyttäen innokkuuden. Näytelmä on kuitenkin sinänsä koominen, koska Lilissä on poikamaisia piirteitä, vaikka hän yrittääkin olla tyttömäinen. Esimerkiksi perinteisten prinsessojen neuvonantajina toimii kauniita ja uljaita eläimiä, mutta Lilin neuvonantaja on rupsahtanut kala. Kokonaisuudessaan näytelmä oli hauska, ja katsoja pystyi samaistumaan Liliin.  Näytelmä sopii noin 5-10-vuotiaille. Lapset saavat osallistua näytelmään muka

Hyvä syy herkutella

Kuva
Leivos maistuu teatterilta ja suosikkisuklaalta Millainen on sinulle unelmien aamu tai mieleisin tapa viettää kahvitaukoa? Onko se kiireetön ja lähileipomon lämpimäisillä maustettu? Joka kaupungissa on siihen mahdollisuus omien pulla- ja leipäpuotiensa ansiosta. Yksi puodeista löytyy Rovaniemeltä, Lappia-talon ja kulttuuritalo Wiljamin naapurista Kansankadulta. Leipomo on Eijan pullapuoti, jota Vuokko Takapuro alkoi hoitaa yrittäjänä 1. helmikuuta 2015. Teatterin läheisyys niin sijainniltaan kuin harrastuksenakin sai Vuokon kehittämään ensimmäisen leivoksensa näytelmän innoittamana. Leivokseen kiteytyy yrittäjän innostus alaansa ja teatteriin. ”Alettuani yrittäjäksi ajattelin, että minulla on valta tehdä mitä haluan. Idea vain tuli jostain. Tiesin, että Jari Tervon Esikoinen oli tulossa näytelmänä Lappia-talolle. Kun olen teatteri-ihminen, kokenut teatterin omaksi jutuksi ja suhtautunut siihen tunteella, halusin yrittäjäurani esikoisleivoksena tehdä Esikoinen-leivoksen.”   On olem

Lumovoimaa, josta kirjoittaa Pirkko Arstila

Kuva
Lapin lumo Olen länsirannikon kasvatti, jolle Lappi oli tuntematon ulottuvuus. Joskus käväisin työmatkalla edestakaisin Rovaniemellä. Minulla oli aina väärät vaatteet enkä nähnyt Rovaniemestä muuta kuin Pohjanhovin.  Tunsin ihmisiä, joka olivat Lapista kotoisin ja he kaipasivat aina takaisin. He kuvailivat Lapin metsiä. Etelän metsät olivat heidän mielestään ”sotkuisia”, täynnä puskia, risukkoja ja erikokoisia puita, mutta Lapin metsät olivat siistejä, selkeitä kuin puistot. Kuusetkin muistuttivat kynttilöitä. Etelän kuu oli vain keltainen reikä taivaan kannessa, mutta Lapin kuu oli hopeaa! Lapissa oli kunnon talvi ja kaamos hohti lumen valoa. Oikeastaan heillä ei ollut kaamosta ollenkaan, se oli etelän keksintöä.  En uskonut sanakaan ennen kuin todella pääsin tutustumaan aitoon Lappiin. Mahtavan Tenon maisemissa aika pysähtyi. Kiirettä ei ollut olemassakaan vaan huolet lensivät tuulten mukana. Tunturin varpuvuoteella voi kuunnella kivien supatusta – nekin osaavat tarinoita. Ku

Pukusuunnittelua

Kuva
L umikunin gattaren suomalaispuvustaja näkee fantasian silmin  Lumikuningatar-elokuvan Suomen kuvausten puvustusassistentti Elina Vasko kertoo olevansa omimmillaan luodessaan asuja fantasiamaailmaan. ”Olen tehnyt sekä fantasiaa että realistisia, aikakauteen sidottuja puvustuksia ja huomannut, että fantasia on lempilajini." Lumikuningatarta tehdessään hän sai uuden, mielenkiintoisen haasteen; suunnitella puvut Kumiseva hanki -musiikkinäytelmään. Näytelmä on Rovaniemen Teatterin tuotanto, jonka on käsikirjoittanut Pirkko Arstila ja säveltänyt Seppo ”Paroni” Paakkunainen.  Esitys sijoittuu tarinoiden Lappiin, lentonoitien, maahisten ja ihmisten maille. Se on pukusuunnittelijalle iso projekti, koska asut on luotava näyttelijöiden, ilma-akrobaatin ja muusikon lisäksi 30-hengen kuorolle ja tanssiryhmälle. Vasko tarttui työhön mielellään ja piti suunnitelmissaan lähtökohtana kirjoittajan ja säveltäjän visioita. ”Aloitin Kumisevan hangen suunnittelun tilaisuudessa, jossa Pirkko Ars

Kumisevan hangen huminaa päässä, kertoo Pirkko Arstila

Kuva
Mistä kaikki alkoi Käsikirjoituksen aihio alkoi kehkeytyä Dalvadasin kylässä Tenon varrella. Se on niin pikkiriikkinen kylä, että autoilija suhauttaa sen ohi minuutissa.  Tunturikoivujen lehdet kiiltävät hopealantteina ja Norjan tunturien takana vyöryvät mahtavat pilvilinnat. Dalvadas eli pitkään vielä 60-luvulla omissa oloissaan ja Turun Yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos on kerännyt sieltä folkloristiikan aineksia kuten uskomuksia, tarinoita ja perinnetietoutta. Ihmiset kertovat yhä tarinoita, he kuulevat ja näkevät ”etiäisiä”. Eräänä aamuna vanha emäntä valitti pihalla, ettei ollut pystynyt nukkumaan, koska ”koskeen hukutetut äpärät parkuivat koko yön”. Kerran vanha mies kertoi nähneensä kuolleen metsästyskaverinsa hiihtäneen talvella vastaan. Dalvadasista ajoin usein Karigasniemelle ”Kalastajan majataloon”,  ”Pohjolan Tijuanaan”. Baaritiskillä huudettiin suomeksi, norjaksi, ruotsiksi ja kaikilla saamen kielillä. Tunsin olevani Villin Pohjolan filmauksessa, tällä etelä

Mahdollisuus päästä toiseen maailmaan, sanoo Marja Selin

Kuva
Marja Selinille kulttuuriharrastus kuuluu jokapäiväiseen elämään. Teatterin lisäksi hän käy konserteissa, tanssiesityksissä ja oopperassa sekä tekee teatteriretkiä ystäviensä kanssa Ouluun, Tampereelle, Helsinkiin ja ulkomaille säännöllisesti. ”Olen aina ollut kiinnostunut kulttuurista. On ollut automaatio käydä esityksissä. Se on harrastus ja yhdistää samanmielistä ystäväpiiriä, joka on ollut koossa jo 40 vuotta.”  Kiinnostus teatteriin on perua äidiltä, jonka kanssa Marja kävi katsomassa esimerkiksi rovaniemeläisten muistamat 60–70 -lukujen Viulunsoittaja katolla -musikaalit. Harrastus kulki mukana Turkuun opiskeluaikaan, josta on erityisesti jäänyt mieleen Lapualaisooppera. Nykyisin tie vie joskus teatteriin yksinkinmutta yleensä Marja järjestää menoja ystävilleen. ”Olen yleensä se, joka soitan ja haen liput kaikille.” Marja vie myös lapsenlapsiaan teatteriin ja on iloinen siitä, että muut perheet tekevät samaa. ”Lastenlapset ovat oppineet käymään. Siitä saa jo elämyksen, kun näk

Vastapainoa, tietää Hannu Raasakka

Kuva
Kun harrastaa sählyä, hirvenpyyntiä, kuntonyrkkeilyä ja jonkin verran raveja, ehtiikö vielä käydä teatterissa? Kyllä ehtii ja monta kertaa vuodessa, etenkin kun on kyse Hannu Raasakasta, Rovaniemen Teatterin vakiokatsojasta. Hannu hakee teatterista vastapainoa. ”Minulle teatteri on ennen kaikkea vastapainoa hektiselle elämänmenolle, johon kuuluvat työt, lapset, täydennysopiskelu ja harrastukset.” Ensimmäisenä näytelmänään Hannu muistaa Hiirenloukun, jonka hän kävi Sodankylästä saakka koulun mukana katsomassa. Sittemmin Sodankylä jäi, Rovaniemestä tuli kotikaupunki 1991 ja teatteriharrastus löytyi 2000-luvun alussa. ”Sen jälkeen olenkin vieraillut teatterissa taajaan, useita kertoja vuodessa. Otan myös lapseni mukaan teatteriin aina kun sopivia esityksiä heille on tarjolla.” Hannu käy myös Konttisen kesäteatterissa vuosittain ja katsastaa paikkakunnan muunkin teatteritarjonnan. Syyksi hän kertoo ajatusten tuulettumisen. ”Teatterissa käyminen avartaa ajattelua. Muutenkin arvostan

Iso osa elämää, kertoo Leila Herva

Vapaa-ajallaan urheileva ja arkena te-toimistossa palveleva Leila Herva on harrastanut teatteria lapsuudesta saakka. Ensimmäisenä teatterikokemuksenaan hän muistaa Viulunsoittaja katolla -musikaalin vuodelta 1969. Äiti vei Leilaa katsomoon, jonka jännittävä tunnelma sai hänen kiinnostuksensa heräämään ja säilymään. ”Musiikki ja muu tempaisivat mukaansa.”, Leila kertoo. Kouluaikaan Leilalla oli äidinkielen opettajana Liisa Aunio, jonka mies näyttelijä Orma Aunio kävi ohjaamassa Leilaa koulutovereineen näytelmäkerhossa. Muistoista löytyvät muun muassa kuninkaan rooli ja ohjaajan pitkänokkaiset kengät, jotka naurattivat teinityttöjä. Jännityskerrointa lisäsi se, kun kerho pääsi ohjaajansa myötävaikutuksella esittämään Kiljusen herrasväkeä oikeaan teatteritaloon.  Vuosien jälkeen Leila on nähnyt Rovaniemen seuraavatkin Viulunsoittajat 1979 ja 2004. Nykyään Leilan teatterikausi alkaa jo ennen kuin näytökset pääsevät käyntiin, kun hän tutustuu tarjontaan mediasta ja avajaisista. ”Kevätkima

Mahdollisuus laajentaa maailmankuvaa, kertoo Tuija Kauppinen

Kuva
Hyvinvointiyrittäjä Tuija Kauppisen kalenteria voi kutsua monipuoliseksi. Nainen on yrittäjä, toimittaja ja ravintovalmentaja, joka pitää vastaanottoa, tekee markkinointiviestintää, antaa luentoja sekä kirjoittaa kolumneja ja blogeja. Aktiivisesta arjestaan huolimatta hän löytää aikaa teatterille. ”Käyn katsomassa kaikki näytelmät, joita on tarjolla. Mies sanookin minua teatteritantaksi”, Tuija nauraa. Mieleen tulee kysyä, mikä saa liikkuvan ihmisen pysähtymään teatterissa. ”Minusta teatteri pysyy vahvana, kun siellä käydään. Haluan laajentaa omaa maailmankuvaani.”, Tuija kuvaa harrastustaan.  Kiinnostus teatteriin hänellä heräsi jo kouluaikoina. ”Ensimmäiset näytelmät muistan Joensuusta ala-asteelta. Jo silloin teatteri oli kivaa. Opiskeluaikana Savonlinnassa kävin myös katsomassa kaikki esitykset.” Sen lisäksi, että Tuija on vakiokävijä Rovaniemen Teatterissa, hän seuraa esityksiä myös muualla Suomessa. ”Käyn mielelläni Helsingissä, Oulussa ja Kemissä, jos vain aikataulut sattuva

Oma tunnelmansa, kertoo Sirpa Vuolio

Kuva
"Teatterissa mieli rentoutuu." Rovaniemeläiselle Sirpa Vuoliolle teatteri on yksi hivenaineista. Vai mitä ajattelet ihmisestä, joka astuu katsomoon yli kymmenen kertaa vuodessa? Sirpa on kasvanut teatteriin ja on lapsesta saakka tottunut seuraamaan esityksiä. Suvusta löytyy taiteilijasieluja ja yksi heistä, isotäti Regina vei sukulaistyttöään vanhalle teatteritalolle 70-luvulla. Nykyään Sirpa aloittaa teatterivuotensa avajaisissa kokeilemalla, mikä tarjonnasta vaikuttaisi kiinnostavimmalta. Kuitenkin kaikki käy. ”Katson pääsääntöisesti kaikki näytelmät”, Sirpa kertoo. Teatteriin on mukava mennä hyvässä seurassa. Sirpa on vienyt mukanaan omaa poikaansa kavereineen sekä vanhempiaan ja ystäväporukkaa. Myös työpaikalta on joskus irtauduttu teatteriretkelle. Yleensä Sirpa saa ajatuksen lähteä ja vetää muut mukanaan. ”Toki yhdessä valitaan, mitä mennään katsomaan ja milloin.”, nauraa Sirpa. Mikä sitten saa hänet käyttämään aikaansa teatteriin moninkertaisesti tavallista suomala